27. helmikuuta 2015

Scandinavia cupin reissu

Ensimmäiset Suomen rajojen ulkopuolella hiihdetyt kisat ovat nyt takanapäin! Scandinavia cup on osa maastohiihdon maailmancupia seuraavaa tasoa. Cupiin kuuluvat Suomen lisäksi Norja, Ruotsi, Viro ja Latvia. Kilpailut Scandinavia cupissa ovat kovatasoisia ja ne ovat hyviä kisoja saada kansainvälistä kilpailukokemusta. Kokonaiscupin voittaja saa myös osallistumisoikeuden maailmancupin kisoihin.

Lähdin reissuun aikaisin perjantaina hiihtäjäporukan mukana ensin laivalla Helsingistä Tallinnaan ja sieltä jatkoimme autolla kohti Latvian Madonaa. Baltiaan päästyämme oli vaikea kuvitella, että oikeasti olemme hiihtämään menossa, sillä lunta ei näkynyt muualla kuin ladu-urilla! Kisajärjestäjät olivat kuitenkin keränneet kaiken lumen ladulle ja saaneet kisareitit kuntoon.

Lauantaina oli vuorossa perinteisen 10km, joka hiihdettiin kahtena 5km lenkkinä. Rata oli vaativa sisältäen pitkiä nousuja ja vauhdikkaita laskuja. Lumi oli märkää ja se toi oman haasteensa suksen valitsemiseen sekä voiteluun. Itsellä oma hiihto oli sellaista keskinkertaista, jossa ekan kierroksen menin maltilla ja toka kierros olikin suhteessa parempaa menoa. Lopulta sijoitukseni oli 31. ja vain 0,1s 30 sakkiin, joka olisi oikeuttanut yhteen Scandinavia cupin pisteeseen. Eroa tuli 3.18,2 norjalaiseen voittajaan, joka edellisen viikonlopun Östersundin maailmancupin kisassa oli sijalla 20.

Latviassa 10km perinteisellä

Sunnuntaina vaihtui hiihtotapa vapaaksi ja matka tuplaantui 20 kilometriksi. Yöllä oli ollut hieman pakkasta, jonka vuoksi aamulla latu oli kova, mutta auringon lämmittäessä pehmeni melko paljon. Kisassa hiihdettiin 4x5km reitti ja pyrin hiihtämään tasaisesti kaikki kierrokset. Melko alkuvaiheessa kuitenkin huomasin, että aina alamäessä jäin suksien luistossa muille. Kisani etenikin niin, että ylämäessä sain selkiä kiinni, mutta alamäessä samat laskivat ohi! Maalissa sijoitukseni oli 27 ja ensimmäiset scandinavia cupin pisteet! Latvian kisoista jäi ihan hyvä fiilis kokonaisuudessaan ja suoritukset olivat tasoa ei hyvä, ei huono.

Latvian 20km vapaan kisasta
Sunnuntain kisan jälkeen siirryimme Viron puolelle seuraavaan kisapaikkaan Joulumäelle. Maanantaina oli välipäivä kisoista, mutta päivä piti sisällään latuihin tutustumista sekä suksien testausta. Tiistaina hiihdettiin pertsan sprinttiä. Keli ei sinä päivänä ollut tyypillinen talvisää, sillä koko päivän satoi vettä ja kisajärjestäjät joutuivat suolaamalla kovettamaan latua. Karsinnassa olin sijalla 35. ja jatkopaikasta jäin 2,1 sekuntia. Oma kulku karsintahiihdossa oli ok, mutta sprinttiin vaadittava terävyys oli vähän kateissa. Keskiviikkona sprintti oli puolestaan vapaalla ja karsintahiihto oli jo poikkeuksellisesti aamuyhdeksältä. Itsellä karsinta tuntui ihan hyvältä siihen nähden, että kolme kisaa oli jo takana, mutta vauhti riitti tällä kertaa sijalle 39.

Tulokset on koottu tänne.

Kisoissa oli paljon mukana kovia norjalaisia ja ruotsalaisia, jotka ovat pärjänneet myös maailman cupissa. Viron sprinteissä oli mukana muun muassa Falunin MM-kisojen naisten sprintin viides!

Kokonaisuudessaan sain kisoista hyvää kokemusta ja oppia jatkoa ajatellen. Tästä jatketaan kohti maaliskuun lopun Pyhäjärven Suomen cupia sekä Rukan SM-kisoja. Nyt on kuitenkin aika palautua pitkästä reissusta ja en kilpaile tulevana viikonloppuna.

Riksu


25. helmikuuta 2015

Joutsan Hiihdot 21.2

Viime viikonloppuna oli vuorossa ns. kotikisat eli Joutsan Hiihdot erittäin tutuissa Joutsan pururadan maastoissa. Matkana oli 15 kilometriä vapaalla tyylillä.

Olosuhteet kisapäivänä olivat haastavat ja tiedossa oli, että kalustolla tulee merkittäviä eroja päivän kilpailussa. Hiihtobaanat olivat pääasiassa hyvässä kunnossa paitsi ehkä 7,5km perälenkillä oli ajoittain melko pehmeä latu-ura. Oma hiihtosuoritus oli erittäin heikko sen enempiä sitä kommentoimatta. Kilpailuvire on vain kerta kaikkiaan ollut kadoksissa. Lisäksi suksetkaan eivät ehkä myöskään toimineet kyseisellä kelillä parhaalla mahdollisella tavalla. Välillä kaikki osuu kohdalleen ja välillä taas homma on vaikeampaa.




Helmikuun ajan hiihtosuoritukset ovat olleet kauttaaltaan mollivoittoisia jostain syystä. Toivon, että kalenterin kääntyessä maaliskuun puolelle kilpailuvire jälleen löytyisi maaliskuun tärkeisiin kilpailuihin, joita ovat kaksi nuorten SM-viikonloppua, yksi Suomen Cup -kilpailuviikonloppu ja maaliskuun lopulla vielä Rukan SM-kilpailut.

Lähden kuitenkin positiivisin mielin  kohti edellä mainittuja koitoksia, koska uskoa omaan tekemiseen ei saa kadottaa! Ensi viikonloppuna onkin vuorossa nuorten SM 30km yhteislähtökilpailu vapaalla tyylillä Keminmaalla. Lähdetään sinne kääntämään kurssi taas noususuhdanteiseksi ja tekemään tasapainoinen ja oman tasoinen hiihto. Se riittää sitten mihin riittää, kunhan itse olen suoritukseen tyytyväinen.

Terveisin,

-Vellu

16. helmikuuta 2015

Kisaviikonloppu 14-15.2.

Viikonloppuna oli vuorossa alueelliset piirinmestaruuskilpailut. Lauantaina hiihdettiin henkilökohtaisilla matkoilla ja sunnuntaina ratkottiin viestimestaruudet. Riksu hiihti Nastolassa I-alueen (Helsingin, Uudenmaan ja Lahden hiihtopiirit) aluemestaruuskisoissa ja Vellu puolestaan kilpaili Jämsänkoskella Keski-Suomen piirinmestaruuskisoissa.

Riksu

Lauantaina henkilökohtainen matka oli 5km vapaalla hiihtotavalla ja meno kisassa oli hyvää. Aamulla kisapaikalle tullessa satoi lunta ja mittari näytti lähellä nollaa. Onneksi kuitenkin lumisade lakkasi ennen lähtöäni ja lopulta keli oli jopa melko liukas. Lähdin matkaan naisten sarjan melko loppupuolella, joten kuulin hyvin väliaikoja matkan varrella edellä lähteneihin. Alun pyrin hiihtämään rennosti ja kiristämään voimien mukaan vauhtia loppua kohden. Puolessa välissä lenkkiä oli pitkä jyrkkä nousu ja viimeinen kilometri oli hivuttavaa nousua, jossa täytyi vielä jaksaa painaa. Onnistuin vauhdinjaossa hyvin ja eroa syntyi edukseni lopussa mukavasti. Maalissa kellotin ajan 13.09,3 ja se riitti aluemestaruuteen! :) Tulokset lauantain kisasta täältä.

Seuraavana päivänä oli viestit ja naisten joukkueeseemme tuli vielä aikaisin aamulla muutoksia sairastumisen takia, mutta saimme kuitenkin joukkueen kokoon. Olin joukkueemme toisella osuudella, joka hiihdettiin vapaalla. Aloittajamme toi viestin neljäntenä vaihtoon ja siitä lähdin takaa-ajamaan edessä menijöitä. Matkana oli vain 3km, joten lähteä sai lähes täysiä. Saavutin kaksi joukkuetta, joten tulin vaihtoon toisena. Lopulta joukkueemme sai aluemestaruuspronssia! Oma hiihto oli hieman parempaa kuin edellisenä päivänä ja sukset toimivat hyvin! Tulokset viesteistä täältä.

Riksu sunnuntain viestissä Nastolassa

Seuraavat kisat hiihdän Latviassa ja Virossa järjestettävissä Scandinavia cupeissa. Latvian Madonassa kilpaillaan normaalimatkoilla 21-22.2. ja Viron Joulumäellä hiihdetään sprintit 24-25.2. Katsotaan miten tälle tytölle käy näissä karkeloissa! :)


Vellu

Lauantaina oli tarjolla 20km yhteislähtökilpailu perinteisellä tyylillä Jämsänkosken PM-kisoissa. Keli oli melko haastava, mikä teki voitelusta vaikeaa. Alussa kalusto toimi loistavasti, mutta puolen välin jälkeen pito heikkeni merkittävästi kelinkin kostuessa koko ajan. Lisäksi suksien päällä meno oli erittäin tahmeantuntuista viimeisen kierroksen loppupuolta lukuunottamatta. Parin viikon kilpailutauko ja sitkeä flunssa selkeästi heikensi kilpailusuoritustani. Sijoitus oli lopulta viides, mikä ei tyydyttänyt miestä lainkaan. Kilpailu kuitenkin hieman avasi tukkoisuutta ja lisäksi se toimi varsin hyvänä pitkän matkan harjoituksena tulevia koitoksia varten.

Sunnuntaina edessä oli PM-viestit, jossa minulla oli 2. osuus, 10 kilometriä vapaalla, Jämsänkosken Ilveksen ykkösjoukkueessa. Lauantaista poiketen Jämsänkoskella oli kilpailujen aikaan lähes -15 astetta pakkasta, joten lähdin osuudelleni rauhallisesti tekemään omaa hiihtoa, koska olin epävarma omasta hiihtovireestäni lauantain kilpailun ja suht kovan pakkasen vuoksi. Osuudelleni lähdin ensimmäisenä noin 50 sekunnin keulassa. Hengitys toimi lauantaisesta poiketen ihan hyvin, mutta jaloissa ei ollut puhtia lainkaan. Tein omaa tasaista suoritustani ja hyvän loppuvedon vuoksi sain pidettyä eron toisena olevaan joukkueeseen yli puolessa minuutissa. Hiihto kokonaisuudessaan oli edelleen tahmeaa, mutta luulen, että viikonlopun rutistukset kokonaisuudessaan aukaisivat lihaksistoa mukavasti ja paransivat huomattavasti kilpailuvirettä jatkoa ajatellen. Olimme lopulta viestissä toisia noin 15 sekuntia Saarijärven Pullistuksen takana. Tulokset Keski-Suomen hiihdon sivuilta täältä.

Vellu sunnuntain viestissä Jämsänkoskella

Seuraavan kerran kilpailen Joutsan hiihdoissa 21.2. Ei muuta kun ladun varteen kannustamaan ja aistimaan urheilujuhlan tuntua ;)



9. helmikuuta 2015

Helmikuun hiihtelyä

Talvi on edennyt jo helmikuuhun ja ilmassa voi jo aistia lähestyvän kevään. Parhaimmat hiihtokelit ajoittuvat yleensä juuri helmi- ja maaliskuulle, jolloin aurinko paistaa ja ladut ovat hyvässä kunnossa. Tänä talvena olleet runsaat lumisateet ovat mahdollistaneet latujen ajamisen myös sivummalla oleville reiteille. Erityisesti tykkään pitkistä metsässä kiertävistä latureiteistä, joita lopputalvesta pääsee kiertämään auringon paistaessa.

Viime viikolla pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla nauttimaan kevätauringosta, kun auringonsäteet pilkahtivat pilvien takaa. En kilpaillut viime viikonloppuna, mutta sen sijaan keräsin voimia loppukauden koitoksia varten. Viime talvena ei tällaisista talven hetkistä oikein päässyt nautiskelemaan Keski-Suomen korkeuksilla heikon lumitilanteen vuoksi, joten nyt niistä nauttii entistä enemmän. Parisen kuukautta on kilpailukautta jäljellä ja paljon kovia kisoja vielä edessä. Välillä onkin hyvä myös harjoitella, jotta myös viimeisissä kilpailuissa pysyy hyvä vire yllä.


Ensi viikonloppuna itse kilpailen I-alueen aluemestaruuskisoissa Nastolassa ja Vellu puolestaan Keski-Suomen piirinmestaruuskisoissa Jämsänkoskella. 

Talvisin terveisin Riksu

2. helmikuuta 2015

Jämi SM (osa 2/2)

Vellu hiihti perjantain ja lauantain kilpailut Jämillä, missä perjantaina matkana oli miehillä perinteisen sprintti ja lauantaina vapaan 15 kilometriä. Molempiin kilpailuihin oli luotu erittäin haastavat radat, joissa kukaan ei saanut metriäkään ilmaiseksi.

Kommentit perjantain sprintistä...:

Jämin sprinttiradasta oli tehty entistäkin haastavampi ja pidempi edellisiin vuosiin verrattuna ja pituutta reitillä oli yhteensä 1,7km. Tämä tarkoitti, että suorituksen kesto oli neljän minuutin tuntumassa, mikä on todella pitkä sprintiksi. Yritin hiihtää karsinnan järkevästi juurikin radan pituuden vuoksi, jotta jaksoin puristaa koko matkan tasapainoisesti. Olin aika-ajossa 18. ja näin ollen saavutin minimitavoitteeni eli sijoituksen 30 parhaan joukkoon. Lähdin erähiihtoihin avoimin mielin, mutta aika pian erähiihdon aikana tajusin, että minulta ei löytynyt paukkuja taistella paikasta välieriin eli 12 parhaan joukkoon. Kovien sprinttien puute näkyi selkeästi suorituskyvyssäni ja puolessa välin erähiihtoani kaikki paukut oli jo annettu. Olin erässäni lopulta 5. ja loppusijoitukseksi tuli 22. sija. Tavoitteeni oli alunperin päästä 12 parhaan joukkoon, mutta täytyy olla realisti ja todeta, että perjantaina ei ollut omalta kohdaltani realistista ajatella sijoittumista 12 parhaan joukkoon ilman muiden haavereita. Kisasta jäi kuitenkin toiveikas mieli ja antoi taas paljon motivaatiota harjoitella seuraavana kautena. Sain kuitenkin tehtyä tuollaisenkin tuloksen melko rikkonaisella syksyn ja alkutalven harjoittelulla.

Tulokset sprintistä täältä

Sprintin karsintahiihto.
Kuva: Jämi SM-hiihdot 2015


...ja lauantain vapaan normaalimatkalta:

Lauantaina oli vuorossa tosiaan vapaan 15 kilometrin kilpailu, joka hiihdettiin 2x7,5km radalla. Reitti oli erittäin raskas, mikä sisälsi sekä vaativia nousuja että laskuja. En ollut asettanut tälle päivälle mitään sijoitustavoitteita vaan pikemminkin tavoitteena oli saada tehdyksi ehjä ja tasapainoinen oma hiihto ilman nitkahduksia. Perjantain sprintistä äitynyt alaselkä tuotti matkan varrella hieman ongelmia, mutta kaiken kaikkiaan pääsin tavoitteeseen. Sain itselleni melko hyvän suorituksen aikaiseksi ja loppukin sujui mallikkaasti. Olin lopulta 63. noin 140 hiihtäjän joukossa. Ilman pieniä ongelmia sijoitus olisi voinut olla parempikin, koska noin 40 sekunnin päässä olisi ollut esimerkiksi sijoitus 40 parhaan joukkoon. 

Viikonlopun kisat antoivat taas motivaatio tulevaisuuteen ja halun kehittyä edelleen. Molemmat kilpailut olivat omalta kohdaltani tyydyttävää tasoa. Ei tosiaankaan huipuhiihtoja, muttei mitään katastrofaalisen huonojakaan. Kun pystyisi parantamaan parin napsun verran vauhtia niin kevään karkeloissa voisi sitten taistella hieman paremmista sijoituksista. 

Tulokset täältä

Kuva: Jämi SM-hiihdot 2015

Seuraavana viikonloppuna molemmat pidämme väliviikonlopun kilpailuista ja teemme pienen harjoitusjakson tähän väliin, Kilpailujen pariin palaamme kahden viikon päästä, jolloin vuorossa ovat alueelliset mestaruuskilpailut. Riksu taistelee aluemestaruuksista Nastolassa ja minä kilpailen puolestaan piirinmestaruuskilpailuissa Jämsänkoskella.

Odottavaisin mielin kohti pientä harjoitusjaksoa ja sen jälkeen kohti kevään karkeloita!

-Vellu

Jämi SM (osa 1/2)

Kolmipäiväiset yleisen sarjan SM-kilpailut hiihdettiin 30.1.-1.2. Jämin maastoissa. Riksu urakoi kaikki tarjolla olleet matkat. Riksun kommentteja jokaiselta kisapäivältä.

Perjantaina sprinttiä

SM-kisat alkoivat perinteisen sprintin karsinnalla, jossa vauhti riitti sijalle 10. Tämä tarkoitti sitä, että olin kirkkaasti jatkossa ja hiihdän ensimmäisessä alkuerässä. Alkuerähiihdossa lähtöni oli huono ja suksikin tarrasi hieman uuteen lumeen alkukiihdytyksessä, mutta pääsin nostamaan asemiani jyrkässä mäessä toiselle sijalle. Sijoitukseni pidin maaliin asti ja samalla varmistin suoran jatkopaikan välierään eli kahdentoista parhaan joukkoon. Välierään asti selviytyminen oli ensimmäinen kerta SM-kisoissa, joten kaikki siitä eteenpäin olisi vain plussaa. Lopulta olin välieräni viides ja lopputuloksissa sijoitukseni oli yhdeksäs! Kymppisakkiin sijoittuminen oli mahtava juttu ja paras sijoitukseni yleisen sarjan SM-kisoissa! :)

Sprintin lopputulokset täältä.

Sprintin palkintojenjako

Lauantaina vapaan 10km

Sprinttipäivän jälkeen oli vuorossa vapaan kisa, joka oli itselleni viikonlopun kisamatkoista se "päämatka". Kisa sujui aivan päinvastoin kuin olin odottanut ja käteen ei jäänyt paljon mitään kerrottavaa kuin sija 33 ja iso harmitus. Edellisen päivän sprintistä en ollut ilmeisesti riittävän hyvin palautunut ja epäonnistuin hieman myös suksivalinnassani kyseiseen keliin. Kisan jälkeen sainkin tehdä matkan pääni sisälle...  

Tulokset täältä.

Sunnuntaina pertsan 15km

Edellisen päivän pettymyksen jälkeen sain kuitenkin itseni hyvään vireeseen. Yön aikana oli satanut paljon uutta lunta ja vielä aamullakin lunta satoi runsaasti. Latu oli pehmeä ja kisareitti haastava, mutta sukseni toimivat loistavasti niin pidon kuin luiston osalta. Lähdin kisaan tekemään tasaista hiihtoa, vaikka kaksi edellistä kisapäivää jo painoivatkin jaloissa. Onnistuin vauhdinjaossani ennakkoon tekemäni suunnitelman mukaisesti ja lopputuloksissa olin sijalla 16!  Sunnuntain hiihtoni oli rentoa ja hyvää tekemistä, johon voin olla tyytyväinen.

Tulokset sunnuntailta täältä.

Sunnuntain perinteisen kisasta.
Kuva: Jämi SM-hiihdot 2015

Kokonaisuus SM-kisoista jää kuitenkin lopulta plussan puolelle! :)

Lumisin terveisin Riksu