23. heinäkuuta 2015

Heinäkuu ollut testien aikaa!

Testit sen kertoo missä mennään!

Kesällä treenataan ja treenataan eri lajien muodossa ja eri vauhtisia lenkkejä. Harjoittelu on tavoitteellista ja tavoitteena on tietenkin kehittyä ja kehittymisen kautta tehdä yhä parempia tuloksia! Harjoittelussa ei ole yhtä ainoaa kaavaa kunnon kehittymiselle. Siinä se tavoitteellisen harjoittelun haastavuus piileekin, millainen harjoittelu toimii kenelläkin. Sen vuoksi pitkin harjoituskautta on hyvä tehdä testejä, jotka kertovat missä mennään ja onko lenkkipoluilla vietetyt tunnit tuoneet toivottua tulosta haluttuihin ominaisuuksiin. Onko harjoittelu ollut juuri itselle sopivaa?


Yksi hyvä testi mittaamaan kuntoa on Petoteamin järjestämä Himos Uphill Run. Kesäjuoksusarjan toinen testijuoksu juostiin keskiviikkona 8.7. Molemmat olimme viivalla ja valmiina juoksemaan 3,3km matkan Himoksen huipulle.

Riksulla painoi hieman vähän jaloissa neljä päivää aikaisemmin loppunut Syötteen leiri. Siitä huolimatta aikani parantui viime kerrasta 4 sekuntia ja se on myös ennätykseni. Juoksu antoi hyvää signaalia siitä, että juoksu on kehittynyt ja hieman väsyneilläkin jaloilla pystyin laittamaan itseni tiukoille!

Vellulla oli määrällisesti kova kotileiriviikko menossa Jyväskylässä, mutta Himos Uphill Run toimi erinomaisena kovana harjoituksena keskellä treeniviikkoa ja samalla myös loistavana kunnon kontrollina kyseisellä hetkellä. Verryttelyn nihkeistä tuntemuksista huolimatta Vellu pystyi täysin kontrolloimaan juoksuani ja vauhdinjakoa. Pystyi kiristämään hyvin loppua kohden ja sai maksimaalisesti kaikki voimat kropasta irti juoksun aikana. Ennätys parani yhteensä 20 sekuntia, mikä kirjataan nykyään 12.42. Lisäksi parannusta kesäkuun alun juoksuun verrattuna tuli 46 sekuntia, joten suunta on oikea ja harjoittelu on tarttunut odotetusti. Työnteko jatkukoon!

Noin viikon päästä Himoksesta Riksu juoksi oman 6,3km testijuoksun Halssilan maastoissa Jyväskylässä. Tätä testijuoksua olen useampana kesänä juossut, joten tuloksia pystyy vertaamaan aina edellisiin vuosiin. Jälleen kerran testijuoksupäivä sattui olemaan lämmintä ja olosuhteet mainiot. Hyvä juttu oli myös se, että aikani parantui lähemmäs minuutin! Juoksu oli rentoa ja pystyin ylläpitämään vauhtia hyvin.

Riksu koehenkilönä tutkimuksessa.
Riksu on mukana myös koehenkilönä hiihtäjän kausivaihtelututkimuksessa, jonka toteuttavat Jyväskylän yliopiston Liikuntabiologian laitoksella opiskeleva tutkimusryhmä. Tutkimukseen kuuluu sykevälivaihteluseurantaa öisin sekä voimatestejä ja mattotestit rullasuksilla. Samat testit tehdään neljä kertaa vuoden aikana. Tällä viikolla olin toisen kerran tekemässä testejä, ensimmäiset tehtiin toukokuussa. Testeistä huomasi, että ei ole turhaan tullut lenkillä käytyä, sillä parannusta oli tapahtunut jokaisessa testissä. Osassa enemmän ja osassa vähän vähemmän!

Paljon täytyy vielä tehdä ennen talvea, mutta suunta vaikuttaa ainakin oikealta! Ensi viikolla Vellu suuntaakin kohti Viron Otepäätä ja leireilee siellä viikon verran muutaman hiihtokaverin kanssa. Otepää tarjoaa erinomaiset puitteet varsinkin rullahiihtoon, joten pääpaino ensi viikon treeneissä tulee varmasti olemaan monipuolisessa rullahiihtoharjoittelussa.

Heinäterveisin,
Riksu & Vellu

6. heinäkuuta 2015

Leirillä Syötteellä

Harjoituskauden ensimmäiselle leirille lähdin muutaman hiihtokaverin kanssa Syötteelle. Syöte oli kesäleiripaikkana itselleni aivan uusi tuttavuus, mutta ei varmastikaan jäänyt viimeiseksi kerraksi leireily siellä! Monipuoliset harjoitusmaastot mahdollistivat hyvän leirijakson ja hyvässä porukassa oli mukava treenailla :) Kymmenen päivän leiri sisälsi jalkalenkkejä sauvojen kanssa sekä ilman ja rullahiihtoa pertsalla ja vapaalla. Kuului leiriohjelmaan myös lihaskuntoharjoituskin. Leiri oli melko pitkä, joten mahtui meillä myös yksi lepopäivä, joka pidettiin noin puolivälissä leiriä.


Iso-Syötteen päältä näköalapaikalta

Leirin alussa itselläni oli hieman käynnistymisvaikeuksia matkustuspäivän ja työpäivien jälkeen, mutta meno parantui koko ajan leirin edetessä. Sain tehtyä hyviä treenejä ja leiri oli kokonaisuudessaan onnistunut. Alkuleiristä olleet vesisateetkin vaihtuivat lopulta aurinkoon ja viimeisinä päivinä saimmekin nautiskella treeneistä hihaton paita päällä ja shortsit jalassa, joka on ollut melko harvinaista tänä kesänä!

Rullahiihtäen Iso-Syötteelle

Leiriohjelmassa pääpaino oli peruslenkeissä ja reilun viikon aikana tulikin kierreltyä Syötettä vähän joka suunnasta. Rullahiihtäen tein pari kovempaa tehotreeniä Iso-Syötteen päälle, joka oli hyvä nousu kovemmille harjoituksille. Erityisesti juuri rullahiihtoon löytyi hyviä mäkiä ja vaihtelevia maastonkohtia  ja autojakaan ei tarvinnut olla koko ajan väistämässä! Kesä-heinäkuu ei ole mitään sesonkiaikaa Syötteellä, joten hyvin rauhassa saimme olla ja lenkeillä. Seuranamme olivat lähinnä vain mäkäräiset, hyttyset ja porot, jotka mukavasti kirittivät meitä lenkeillä ;D

Nyt leirin jälkeen palautellaan hetki ja tehdään kevyempää harjoittelua.

Mukavia kesäpäiviä!

-Riksu