14. helmikuuta 2016

Joutsan Hiihdot 13.2.2016 kommentit

Joutsan hiihdot on tältä vuodelta taas kisattu ja molemmilla kilpailu sujui ehdottomasti positiiviseen sävyyn. Tsekkaa molempien lyhyet kommentit kilpailusta alla olevasta videosta.


Tulokset kisoista täältä.

Ensi viikonloppuna molemmat hiihtävät sunnuntaina Keski-Suomen maakuntaviestissä Äänekoskella. Vellu on lisäksi lauantaina viivalla 20 km perinteisellä Keski-Suomen PM-kisoissa Jyväskylässä.


Vellu & Riksu

10. helmikuuta 2016

ENNAKKO: Joutsan Hiihdot

Ensi lauantaina 13.2. kilpaillaan omilla kotikonnuillamme Joutsassa. Ladut viritellään kisakuntoon ja vaikka me molemmat edustammekin nykyisin muita seuroja, olemme silti ponnistaneet Joutsasta ja Joutsan urheilupyhätön pururadoilta ja metsäpoluilta eteenpäin!

Me molemmat asumme nykyään Jyväskylässä Joutsan sijaan, mutta silti koemme Joutsan hiihdot yhdeksi meidän kotikisaksemme. Vaikka kisat käydäänkin tuttuakin tutummilla kotiladuilla, harvoin on oikeastaan kummallekaan tullut erityisen hyvää menestystä Joutsan hiihdoissa. Onko kyse erilaisesta valmistautumisesta vai mistä se voisi johtua, tsekkaa lisää videolta ;)


Kaikki ladun varteen kannustamaan, sillä hiihto on ehdottomasti parasta paikan päällä!

Vellu & Riksu

8. helmikuuta 2016

Vöyrin Nuorten SM-hiihdot ja Neljän Vuoren Hiihto

Tsaudihau! Sunnuntaina Vellu taisteli 15km pertsalla nuorten SM-hiihdoissa Vöyrillä ja Riksu puolestaan hiihti samaan aikaan Neljän Vuoren Hiihdossa Jyväskylässä 18km vapaata. Seuraavaksi lyhyet commenttokset molempien kilpailuista.

Vellu:

Vöyrillä oli tosiaan yksi matka tarjolla M23-sarjalle, 15km pertsalla sunnuntaina. Suht tiukkaa 2,5km rinkiä kierrettiin kuusi kertaa ja kuten SM-kisojen protokollaan kuuluu, kunnon vesikelissä, että päivän kovimmat ukot saadaan varmasti oikeaan järjestykseen. Omalta osaltani päivän esitys oli tasoa hyvä, muttei priimaa. Josko se priima pukkaisi vielä joku päivä tällä kaudella?! Jokatapauksessa sukset olivat loistavat vaikeissa olosuhteissa ja hiihtokin oli ihan tasapainoinen, vaikka hieman viime kilpailuissa vaivanneet hengitysongelmat näyttäytyivatkin kilpailun aikana. Keikuin koko kisan ajan sijan 10 molemmin puolin ja lopputuloksissa V-M Räsänen löytyy 12. sijalta reilu 2min keulaan. Lopputulokset tästä. Kaiken kaikkiaan kilpailu meni ihan hyvin, vaikka harmittaa, ettei pysty täysin venymään kauden tärkeimmissä kilpailuissa ja top10 sijoitus jäi harmittavan lähelle. Tästä kuitenkin jatketaan kautta eteenpäin, onhan tässä vielä kaksi kuukautta kilpailuja jäljellä, mitkä huipentuu SM-kilpailuihin maaliskuun lopulla ja huhtikuun alkupuolella.

Kuva: Jussi Simula
Riksu:

Imatran SM-kisojen jälkeen olen tehnyt vain perusharjoittelua ja sunnuntaina kilpailtu Neljän Vuoren Hiihto 18km vapaalla toimi hyvänä viikon kovavauhtisempana harjoituksena. Sää oli vaihtunut melko kosteaksi ja plussaksi. Kisareitin varrella oli tarjolla monenlaista olosuhdetta, mutta sukset toimi hyvin ja hiihto muutenkin tuntui kulkevan oikein mukavasti :) Lähdin aika reippaasti liikkeelle, sillä kyseessä oli kuitenkin vain 18km ja reitin varrella oli kovien nousujen lisäksi myös hyviä palauttavia laskuja. Tavoitteena oli tehdä tasapainoinen hiihto ja yrittää pitää hyvää vauhtihiihtoa mahdollisimman hyvin yllä koko matkan ajan. Hiihdin käytännössä koko ajan yksin, mutta muutaman selän näin aina edessäni ja matkan aikana pystyin saavuttamaan ja ohittamaan muutamia mieshiihtäjiä. Vaikeasti ja tahmeasti sujuneen kisakauden jälkeen alkoi hiihdossa olla jo sellaista meininkiä mitä kisahiihdossa kuuluukin olla. Lopulta olin sunnuntain kisassa naisten yleisen sarjan ykkönen, joka maistuu aina hyvältä. Hyvällä fiiliksellä eteenpäin! Tulokset löytyypi täältä.

Riksu loppusuoralla

Tästä jatketaan!

Vellu & Riksu




4. helmikuuta 2016

Vellun Imatran SM-hiihdot

Termosta pöytään! Viime viikonloppuna käytiin SM-kilpailut Imatralla ja ensi viikonloppuna sunnuntaina jatketaan SM-kisojen parissa tällä kertaa nuorten SM-hiihdoissa Vöyrillä. Matkana siellä on 15km pertsaa, mutta mennään hetkeksi vielä viime viikonlopun pariin.

Perjantaina oli vapaan sprintti. Kova rata ja baana oli tarjolla. Meno oli ihan kohtuullista ja suht vahvankin tuntuista aika-ajossa, mutta kello ei ollut samaa mieltä. Tylysti laulukuoroon aika-ajosta ja hiihdot jäi yhteen hiihtoon perjantaina. En löytänyt mitään yksittäistä syytä karsiutumiseen. Toki kaikki osa-alueet täytyy natsata kilpailussa kohdalleen, jotta tiukassa sekunninkymmenystaistelussa voi pärjätä. Tällä kaudella kuitenkin sprintit ovat olleet minulla jostain syystä takkuisempia kuin ennen, joten tässä on ehdottomasti miettimisen paikka, että mistä se johtuu ja mistä löydetään se sprinttivauhti takaisin..

Lauantaina oli päivä uusi. Vapaan 15km oli vuorossa. Kisa sujui ärsyttävästi ihan jees, ei minkäänlaista venymistä, muttei mitään katastrofiakaan. On se kun menee SM-kisoihin ja hiihtää ihan ok. Se ei riitä. Kisa lähti hyvin käyntiin ja pienen välikuoleman jälkeen loppukin tuli suht hyvin. Kovavauhtisessa kilpailussa olisi tarvittu vielä enemmän rentoa kovavauhtista hiihtämistä, joka ei kaikilta osin itseltä onnistunut. Sijoitus oli jotain 70-80. Puoli minuuttia kovempaa ja sijoitus olisi 40-50, johon olisin ollut tyytyväinen. Puolen minuutin puristusta ei kuitenkaan löytynyt ja tuloksena oli tasapaksu hiihto.

Viikonlopun kruunasi asianmukaisesti viestit. Minulle tuli 2. osuus hiihdettäväksi Ilveksen ykkösjoukkueessa. Henkka toi joukkueen loistavissa asemissa avausosuudelta. En pystynyt osuudellani täysin vastaamaan muiden menoon ja sijoitus hieman tippui osuudellani. Hiihto oli viikonlopun trendin mukaista. Ihan ok, muttei minkäänlaista venymistä. Jouduin tasasilla osuuksilla aika ahtaalle eikä hengityskään toiminut aivan normaalilla tavalla. Mäet sujui kuitenkin kohtuullisesti todella hyvän suksien pidon ansiosta. Hiihto parani hieman loppua kohden, mutta harmitti todella paljon, että eroa keulaan tuli aika roimasti ja etten pystynyt venymään viestihiihdossa. Olimme lopulta 11. sijalla maalissa 9. sijan ollessa 50 metrin päässä, joten kohtuullinen suoritus meiltä joukkueena, vaikka täysin tavoitteeseemme emme päässeet.


Alkuviikko on palauteltu kovasta viikonlopusta ja pieni flunssakin iski viikonlopun jälkeen. Onneksi se on paranemaan päin ja toivotaan, että sunnuntaina Vöyrillä ollaan taas täydessä lyönnissä. Pidetään peukkuja ja yritetään nostaa trendiä viime viikonlopun hiihdoista!

Ollaan kuulolla!

-Vellu

1. helmikuuta 2016

SM-kisat Imatra 29-31.1

Tämän vuoden ensimmäinen SM-kisaviikonloppu Imatralla takana ja on aika kommentoida tuota kolmipäiväistä kisarupeamaa. 

Viikonlopun kisoihin lähdin hyvillä mielin, sillä tuntemukset olivat kuitenkin olleet koko ajan parempaan suuntaan. Alkukausi on ollut todellista kamppailua ja siksi jo pelkästään valon näkyminen tunnelin päästä oli posiitivinen signaali. Ainoa mitä mietin oli se tulisivatko SM-kisat kuitenkin liian nopeasti vastaan kisakalenterissa? No nyt voi viikonlopun jälkeen todeta, että taisivat tulla. Perjantaina sprintin karsinta oli tuntemuksiltaan jo ihan hyvää, vaikka jatkopaikka jäikin saavuttamatta, joka oli ehdottomasti tavoitteena. Suksien kanssa oli pieniä ongelmia, joka varmasti vaikutti osaltaan lopputulokseen. Mutta ajatukset kohti seuraavaa kisaa eli lauantain vapaan kymppiä. 

Riksu sprintin karsintahiihdossa
Lauantain kisa oli todella suuri pettymys. Oma meno oli könyämistä ja selviytymistaistelua. Ekalla kierroksella keskeyttäminen kävi mielessä, mutta päätin silti hiihtää maaliin siitä huolimatta, että hiihto tuntui joltain aivan muulta kuin kisahiihtämiseltä. Sijoitusta en ole edes katsonut. Harmitti muutenkin paljon.

Pettymys täytyi vaan yrittää harmitella ja kääntää ajatukset seuraavan päivän viestiin. Ensimmäistä kertaa pääsimme hiihtämään viestiä tällä porukalla, että kaikki olivat paikalla samassa viestissä. Saimme hyvän tiimihengen päälle ja lähdimme taistelemaan hyvästä sijoituksesta! Olin aloitusosuudella ja tavoitteena oli antaa ladulle kaikki se mitä tällä hetkellä oli annettavaa. Ekan kierroksen hiihdin rennosti, sillä numerolla 24 lähtiessä on aluksi aika ahdasta ladulla hiihtää ja täytyy etsiä omaa paikkaa. Tokalla kierroksella kiristin ja hiihto tuntuikin vahvalta. Jyrkässä mäessä kuitenkin kävin polvillani ja uudelleen kisavauhtiin kiihdyttäminen keskellä mäkeä toi liian kovat hapot jalkoihin ja loppuun vähän hyydyin. Ero kärkeen ei onneksi järkyttävän isoksi venähtänyt. Luottoni joukkueemme kahden muun osuuden viestinviejiin, Roosaan ja Hennariikkaan, oli kova ja tyttöjen hurjat vapaan hiihdot siivittivät meidät lopulta SM-viestissä sijalle 4!! Yllätimme itsemme, mutta aivan varmasti vielä enemmän myös muut! 

Jämin Jänne, naisten joukkue
Roosa, Riksu, Hennariikka
TeamJämin nettisivuillemme pääset tästä.

Imatran SM-kisojen tulokset täältä.

Talvea ja kisoja on vielä jäljellä, tästä jatketaan eteenpäin!

Riksu